yritysinfo kuva
Etusivu » Yritysinfo

Yritysinfo

Delicatessen Ravintolat on vuonna 1996 perustettu yksityisesti omistettu lounasravintola- sekä juhlapalveluyritys. Vastaamme vuosittain yli sadastatuhannesta maistuvasta lounaskokemuksesta sekä yli 500 juhlatilaisuuden järjestämisestä. Olemme vahvasti kiinni ihmisten sekä arjessa että juhlassa antamalla oman mausteemme näihin mukaan.

Yrityksen omistus ja toimipisteet

Delicatessen Ravintoloiden neljästä omistajasta päivittäistoiminnan johtamisessa ovat aktiivisesti mukana toimitusjohtaja Sami Manelius, ravintoloitsija Petri Sahlstén ja kehitysjohtaja Mika Kauppinen. Yritys on historiansa aikana operoinut yhteensä 14 toimipisteessä. Tällä hetkellä Delicatessen Ravintoloihin kuuluu seitsemän toimipistettä ja kahdeksas toimipiste avautuu maaliskuussa 2012. Operoimme niin maalla, merellä, saaressa ja miltei ilmassakin, eli Malmin kuuluisalla lentoasemalla. Yrityksen toimipisteistä sekä yhteistyökumppanipaikoista voi lukea tarkemmin webbisivuiltamme kohdasta ”juhlatilat”. Tässä kohdassa ei ole merkitty esim. ruokatoimituspaikkojamme.

Liiketoiminta-alueet

Delicatessen Ravintolat toimii neljällä pääliiketoiminta-alueella. Delicatessen tuottaa laadukasta henkilöstöravintolapalvelua yrityksille sekä kiinteistönomistajille ja samalla tuottaa maistuvia lounaita sekä à la carte ruokailuja yksityisille sekä yrityksille. Delicatessen Delicatessen Ravintolat toimii myös catering-yrityksenä sekä yksityisille että yrityksille, samoin kuin tapahtumantuottajana isoissa tilaisuuksissa. Sloganimme ”Juhlia hyvällä maulla!” –kertoo kiteytettynä toimintamme

Visio ja missio

Delicatessen Ravintolat tarjoaa sekä yksityisille että yrityksille laadukasta ja asiakkaan tarpeisiin vastaavaa  tuotetta ja palvelua henkilöstöravintola-, tapahtumatuotanto-, lounas- ja à la carte- sekä cateringtoiminnoissa. Delicatessen Ravintolat on tunnettu ja kunnioitettu yritys koko Uudenmaan alueella ja yritys tunnetaan laadukkaasta tuotteesta ja palvelusta. Yritys jatkaa kasvustrategiaansa ja yritykseen kuuluu 10 toimipistettä vuoteen 2015 mennessä.